Ajankohtaista - Tiedotteet

MAMK auditoidaan syksyllä 2012

Mikkelin ammattikorkeakoulun sisäinen hallitus kokoontui torstaina 26.1. Asialistalla oli mm. valmistautuminen auditointiin.

Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) on toteuttanut syksystä 2005 lähtien korkeakoulujen auditointeja ja ensimmäinen auditointikierros alkaa olla lopussa. MAMK läpäisi ensimmäisen kierroksen auditoinnin ensimmäisten joukossa vuonna 2006. Toinen auditointikierros korkeakouluissa käynnistyy vuonna 2012 ja MAMK lähtee auditointiin heti mukaan. Auditointisopimus allekirjoitetaan ja auditointiryhmä nimetään helmikuussa. Auditointivierailu MAMKiin toteutetaan marraskuussa 2012. Auditointivierailulla haastatellaan korkeakoulun johdon, opetus- ja muiden henkilöstöryhmien, opiskelijoiden ja sidosryhmien edustajia.

Auditointi on riippumatonta ja järjestelmällistä ulkoista arviointia. Siinä arvioidaan, onko korkeakoulun laatujärjestelmä tarkoituksenmukainen sekä toimiva ja täyttääkö se sovitut kriteerit. Tarkastelun kohteena ovat menettelytavat, joilla korkeakoulu pitää yllä ja kehittää toimintansa laatua.

Palvelustrategia hyväksyttiin

Mikkelin ammattikorkeakoulun palvelustrategia hyväksyttiin. Palvelustrategiassa kuvataan nykyiset ammattikorkeakoulun palvelukokonaisuudet ja asetetaan tavoitteita tulevaisuuden palvelutoimintaan.

Opiskelijoiden päihdeohjelma hyväksyttiin

Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijoiden päihdeohjelma hyväksyttiin. Ohjelmassa painotetaan päihdeasioiden ennaltaehkäisyä ja yhtenäistetään oppilaitoksen ja työelämän käytäntöjä mm.
päihdetestaamisessa, hoitoonohjauksessa ja käytäntöjen sopimisessa.

Ammattikorkeakoulu-uudistus 2014

Suomen ammattikorkeakoulujärjestelmää uudistetaan parhaillaan. Uudistusten on määrä tulla voimaan vuonna 2014 ja suurimmat muutokset koskevat rahoitusmallia sekä toimilupakäytäntöä. Rahoituksessa korostuu ammattikorkeakoulun tuloksellisuus. Rahoitukseen vaikuttaa koulutuksen osalta tutkintojen määrä, läpäisy ja jossain määrin työllistyminen. Toisen tuloksellisuusosan muodostaa TKI-toiminta ja aluekehitystyö. Lisäksi sovitaan ammattikorkeakoulun
profiilista ja strategisista tavoitteista, joiden saavuttaminen muodostaa kolmannen tulospohjaisen rahoituksen osan.

Valtionosuusjärjestelmän kokonaisuudistuksen aikataulussa arvioidaan, miten ammattikorkeakoulujen rahoituksen siirto kunnilta valtiolle sekä oikeushenkilöaseman muuttaminen toteutetaan.

Ammattikorkeakoulujen toimiluvat uudistetaan vuoden 2014 alusta. Jatkossa koulutusvastuista ja muista toiminnan edellytyksistä säädetään valtioneuvoston asetuksella.

Yt-neuvottelut päättyneet

Syksyn aikana on Mikkelin ammattikorkeakoulussa käyty yhteistoimintaneuvotteluja eri syiden takia. Marraskuussa aloitetut, 22 henkilöä koskeneet yhteistoimintaneuvottelut on nyt pääosin käyty ja neuvottelujen tuloksena on irtisanottu 5 henkilöä.

Aiemmin syyslukukaudella käytiin yt-neuvotteluja organisaatiomuutoksen sekä metsätalouden laitoksen Mikkeliin siirtymisen vuoksi. Molemmissa neuvotteluissa työntekijät hyväksyivät muutokset eikä neuvotteluilla ollut henkilöstövaikutuksia.


Lisätietoja:

• rehtori, toimitusjohtaja Heikki Saastamoinen, puh. 050 312 5151
• kehitysjohtaja Kalevi Niemi, puh. 040 569 8901