Ajankohtaista - Tiedotteet
Yli 4000 ääntä hyvän mielen joulutapahtumassa
Mikkelin ammattikorkeakoulu järjesti yhteistyössä Kauppakeskus Stellan kanssa Tuunaa kuusi -hyvän mielen joulutapahtuman 16.12.-23.12.2011. Tapahtuman idea oli, että mukaan haastetut yritykset ja yhteisöt koristelivat oman persoonallisen joulukuusen.
Mukana hyvän asian puolesta oli Yle Etelä-Savo, Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijakunta MAMOK, Sokos ja S-market, Suomalainen kirjakauppa, jonka kuusen koristeli kirjailija Roman Schatz, McDonald’s, Rosso ja Amarillo, Gastropub Eino ja Cafe Stella, Länsi-Savo, Etelä-Savon metsäkeskus, SPR veripalvelu Huom –huoneistomarkkinointi oy.
Kuuset koristeltiin perjantaina 16.12.2011 klo 14.00 ja ne olivat esillä viikon ajan. Suosikkikuusta pystyi äänestämään kauppakeskuksessa sekä Yle Etelä-Savon internetsivuilla. Viikon aikana ääniä annettiin yhteensä 4324 ja suosituimmaksi joulukuuseksi äänestettiin Sokoksen ja S-marketin kuusi, joka sai 1341 ääntä. Toiseksi tuli Yle Etelä-Savon kuusi, äänimäärällä 1092.
Hyvän mielen joulutapahtuman tuoton, 1500 euron šekki luovutettiin Tuunaa kuusi –päätöstilaisuudessa Mikkelin keskussairaalan lastenyksikölle. Lahjoituksen vastaanottivat lastentautien ylilääkäri Marjut Salonvaara ja lastenyksikön sairaanhoitaja Sari Hokkanen ja sen luovuttivat Mikkelin ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon opiskelijat Linda Repo, Jenni Kleimola ja Hanna Airikka yhdessä kauppakeskus Stellan markkinointipäällikkö Heli Kautosen kanssa.
Lisätietoja Tuunaa kuusesta antaa:
Hanna Airikka
Kulttuurituotannon opiskelija
Mikkelin Ammattikorkeakoulu
Puh. 040 832 0759
Email hanna.airikka@mail.mamk.fi
Olli Järvenkylä
Tapahtumatuottaja
Mikkelin ammattikorkeakoulu
Puh +358 40 86 86 445
Email olli.jarvenkyla@mamk.fi
Takaisin