Opiskeluelämä

Lainaa oma kampus-joposi kirjastosta.

Opiskeluelämä - Liikenne ja liikkuminen

Liikenne ja liikkuminen

MAMKilla on kampukset Mikkelissä, Savonlinnassa ja Pieksämäellä. Kampuspaikkakunnilel pääsee kätevästi henkilöauton lisäksi linja-autolla ja junalla.

Välimatkat kampuskaupunkien välillä sekä mm. pääkaupunkiseudulle näkyvät alla olevassa kuvassa. Matka-ajat suurempiin kaupunkeihin taas näkyvät oikean puolen taulukoissa. Esimerkiksi Helsingistä Mikkeliin kestää junalla alle kaksi ja puoli tuntia.

Matka-ajat Mikkeliin

Matka-ajat Savonlinnaan

Sekä Mikkelissä että Savonlinnassa kampukset sijaitsevat aivan keskustan tuntumassa. Mikkelissä torilta Kasarmin kampukselle kävelee 10 minuutissa, Savonlinnassa ei kestä edes ihan sitä. Matkakeskus sijaitsee Mikkelissä korttelin päässä torilta, joten linja-autolla tai junalla kaupunkiin tullessa pystyy hyvin kävelemään kampukselle. Savonlinnassa välimatkat rautatie-asemalta ja linja-autoasemalta kampukselle ovat aika samaa luokkaa.

"Savonlinna on verrattain pieni kaupunki ja välimatkat eivät ole pitkiä."

"Mikkeli on kaupunkina sopivan kokoinen ja rakentuu tiiviisti keskustan ympärille. Välimatkat ovat näin ollen lyhyitä."

Pieksämäellä Nikkarilan kampus sijaitsee noin 5 km päässä kaupungin keskustasta kauniin Kukkarojärven rannalla. Kampukselta löytyy opiskelija-asuntoja, joten voit hyvin asua myös kampuksella. Tämän lyhyemmäksi koulumatkat eivät enää tule!

KAMPUS-JOPO on oiva kulkuväline liikkumiseen

Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijat ja henkilökunta ovat kehittäneet yhteistyössä Helkama Velox Oy:n kanssa kustomoidun kampus-jopon. Kampus-jopot ovat tarkoitettu MAMKin opiskelijoiden ja henkilökunnan lainattavaksi. Pyöriä voi lainata joko lyhytaikaiseen tai pitkäaikaiseen lainaan MAMKin kirjastoista Mikki-kirjastokortilla. Laina-ajat ovat 2 vrk, 28 vrk ja 120 vrk. Kampus-jopoja on yhteensä 100 kpl, joista Mikkelissä 70, Pieksämäellä 5 ja Savonlinnassa 25. Tarkemmat lainausohjeet ja käyttösäännöt opiskelijoille löytyvät student-intranetistä. Henkilöstölle lainausohjeet ja käyttösäännöt löytyvät staff-intranetpalvelusta.

Lainapaikat

  • Kampuskirjasto, Kasarmin kampus, Patteristonkatu 2, Mikkeli
  • Nikkarilan kirjasto, Metsäopistontie 100, Pieksämäki
  • Savonniemen kirjasto Savonniemenkatu 6, Savonlinna


"Kampus-jopo on ketterä ja katu-uskottava kaupunkipyörä. Pyöräilemällä pienennät hiilijalanjälkeäsi ja kohennat kuntoasi!"

Kampus-jopo -tapahtumia

Kampus-jopon ympärille on suunniteltu pyöräilytapahtumia, joista suurin on ollut Kampus-jopo Ride Hanko-Mikkeli. Mereltä Saimaalle - polkemalla tukea saimaannorpalle -pyöräilytempauksen ideana oli haastaa yritykset ja yksityishenkilöt tukemaan saimaannorpan suojelutyötä. Tempauksessa Mikkelin ammattikorkeakoulun opiskelijat polkivat elokuussa Hangosta Mikkeliin noin 400 kilometrin matkan 2.-6.8.2010. Kampus-jopo -ridella olivat mukana myös WWF Suomi sekä Liikenneturva.

Lue lisää Kampus-jopo -ridestä Facebookista.