Koulutus - AMK-tutkinnot nuoret ja aikuiset - Liiketalous - Ammatit ja työllistyminen
Tradenomi - ammatit ja työllistyminen
Liiketalouden asiantuntijoiden työllistymisnäkymät ovat hyvät. Valtaosa tradenomeista työllistyy yrityksiin, mutta tradenomeja työskentelee myös kuntien ja valtion palveluksessa.
Tradenomista on moneksi
-
markkinointiassistentti
-
markkinointisuunnittelija
-
talousassistentti
-
laskenta-assistentti
-
business controller
-
talouspäällikkö
| -
markkinointi- ja asiakaspäällikkö
-
vientiassistentti
-
palvelupäällikkö
-
projektipäällikkö
-
kehityspäällikkö
-
yrittäjä
|
Työllistyminen
Mikkelin ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusohjelmasta valmistuvilla noin 70 prosentilla on työpaikka (noin 1 kk ennen valmistumista) ja heistä noin 80 prosentille työpaikka löytyy Etelä-Savon alueelta. Työuran alussa hiukan yli puolet sijoittuu asiantuntija- ja esimiestason tehtäviin ja vaativampiin tehtäviin siirrytään yleensä noin kahden vuoden kuluessa.
Palkkataso
Tradenomien keskipalkka on 3 185 euroa kuukaudessa, mutta palkkaukseen vaikuttaa myös alueen kustannustaso. Työkokemuksen karttuminen vaikuttaa merkittävästi palkkauksen kehittymiseen. Vuonna 2010 valmistuneiden keskiarvopalkka oli 2 388 euroa kuukaudessa, kun vuonna 2000 valmistuneet ansaitsivat 3 599 euroa kuukaudessa. (Tradenomiliiton valtakunnallinen jäsentutkimus).