Koulutus - AMK-tutkinnot nuoret ja aikuiset - Metsätalous - Opintojen sisältö
Metsätalousinsinöörin opintojen sisällöt
Parhaillaan metsätalousinsinööri (AMK) opintojen sisältöjä muokataan laajan työelämästä kerätyn palautteen ja siihen perustuvan kehittämistyön avulla. Tavoitteena on luoda opetussuunnitelma, joka antaa opiskelijalle monipuolisen työelämässä tarvittavan osaamisen.
Vahvasta metsäosaamisesta pidetään kiinni. MAMKista valmistuu edelleen tiedoiltaan ja taidoiltaan maastokelpoisia ammattilaisia.

Talouden osaamista arvostetaan työelämässä, kuten myös asiakkuusosaamista, markkinointia ja viestintää. Näihin kiinnitetään enemmän huomiota opetussuunnitelmassa.
Uusi opetussuunnitelma löytyy täältä kevään 2012 aikana.
Metsätalousinsinöörikoulutuksen työharjoittelut syventävät opittua
Harjoittelujakson aikana metsätalousinsinööriopiskelija oppii uutta, syventää taitojaan ja saa asioihin metsäammattilaisten näkökulmaa. Samalla harjoittelu luo uusia urapolkuja ja opiskelija saa ns. jalkansa työelämän oven väliin. Metsätalousinsinööriopinnoissa harjoittelujaksoja on kolme, joista pisin jakso on kolmannen ja neljännen opiskeluvuoden välillä.
 | |
Eveliina Laine, 20, toisen vuoden metsätalousinsinööriopiskelija
Olin ensimmäisen metsätalousinsinööriopintojen työharjoittelujakson Kerimäen Metsänhoitoyhdistyksellä. Harjoittelu oli ns. suorittavaa työtä eli istutin päätehakkuualoille uutta puusukupolvea. Ahkeroin istutusalalla kuukauden verran. Olimme istuttaneet taimia koulussa ensimmäisen opiskeluvuoden syksyllä parin päivän ajan, joten työ oli sitä kautta jo hieman tuttua. Työharjoittelustani opin ruumiillisen työn vaativuuden. Tulevassa metsätoimihenkilön ammatissani tiedän, mitä metsurin työ pitää sisällään ja mitä alaiseltani voin odottaa. |
 | |
Elina Kotilainen, 20, toisen vuoden metsätalousinsinööriopiskelija
Tein ensimmäisen metsätalousinsinöörin opintoihin kuuluvan työharjoitteluni Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomessa. Metsäharjoitteluni oli työtehtävien osalta vaihteleva. Istuttamisen lisäksi vein taimia kohteille, tarkastin taimia ja muokkausjälkiä. Merkitsin nauhoilla maastoon metsäkuvioita ja ajouria. Kahden kuukauden aikana opin paljon uutta. Metsätalousinsinöörien eli toimihenkilöiden ja metsurien mukana kulkeminen oli hyödyllistä, koska he neuvoivat mielellään. |
 | |
Aleksi Minkkinen, 23, kolmannen vuoden metsätalousinsinööriopiskelija
Olin harjoittelussa kolme kuukautta Metsänhoitoyhdistys Järvi-Savossa. Tavoitteenani oli päästä tekemään metsätalousinsinöörin töitä, jotka kehittävät osaamistani eli hain sopivasti haastetta ja siinä rinnalla tukea osaamiseni kehittymiselle. Harjoittelussani pääsin tekemään leimikon rajausta ja suunnittelua, rajalinjojen merkitsemistä reppuGPS:n kanssa, oja- ja tiehankkeiden tilanneselvityksiä, myyrätuhojen inventointia ja hakkuunvalvontaa.
Kaikissa työtehtävissä tuli tutun lisäksi myös uutta asiaa, joten opin todella paljon. Koulusta saadut valmiudet antoivat hyvän pohjan työskentelylleni. Metsätalousinsinöörinkin harjoittelujaksoilla aktiivinen ja itsenäinen opiskelu tuottaa paljon käytännön tietoa. Mielestäni oli erittäin hyödyllistä tutustua myös Metsänhoitoyhdistyksen toimintakenttään. |
| |
Aarne Tiainen, 23, neljännen vuoden metsätalousinsinööriopiskelija
Suoritin puolen vuoden työharjoitteluni Nurmeksessa Harvestia Oy:llä avustavissa hankintaesimiehen tehtävissä eli tyypillisissä metsätalousinsinöörin tehtävissä. Toivoin saavani metsäalan työkokemusta kattavasti ja niin kävikin. Harjoittelussa perehdyin kaikkiin hankintaesimiehen tekemiin työtehtäviin. Näitä olivat pääasiassa leimikon- ja korjuunsuunnittelu sekä puukauppaan liittyvät asiat. Haastavinta oli lähteä omalta asuinpaikkakunnalta harjoitteluun toiselle paikkakunnalle, mikä metsätaloutta opiskelevana kannatti kuitenkin tehdä.
Metsätalousinsinöörin koulutusohjelmassa opiskellut asiat loivat pohjan käytännön osaamiselle, mutta töissähän sitä opitaan. Onnistuneella työharjoittelulla on työllistymistä edistävä vaikutus. Harjoitteluni sujui hyvin ja jatkan Pieksämäen alueella saman yrityksen hankintaesimiehenä eli täysin metsätalousinsinöörin koulutusta vastaavissa tehtävissä. |
| | |
| | |