MAMK - Laadunhallinta - Tapahtumat

Mamk sai palautetta auditoinnista


Korkeakoulujen arviointineuvosto (KKA) toteutti Mikkelin ammattikorkeakoulun auditoinnin ja myönsi Mamkille laatuleiman, joka on voimassa kuusi vuotta 21.2.2013 alkaen. Mamkin laatujärjestelmä täyttää korkeakoulujen laadunhallinnalle asetetut kansalliset kriteerit ja vastaa eurooppalaisia korkeakoulujen laadunhallinnan periaatteita ja suosituksia. Torstaina 14.3. Mamkin väki kokoontui kuulemaan auditoinnin tuloksia ja palautetta laatujärjestelmästä.

KKA:n puheenjohtaja Riitta Pyykkö (toiseksi ylin kuva) kertoi avauspuheenvuorossaan korkeakoulujen auditoinnin vaikutuksia. Yksi merkittävimmistä on ollut se, että laatutyö on muuttunut korkeakouluissa osaksi arkea.
- On huomattu, että laatutyö on hyvä työväline esimerkiksi johtamiselle. Tämä toteutuu Mamkissa erittäin hyvin, sillä Mamk sai auditoinnissa tästä osasta erinomaiset tulokset.
Korkeakoulujen auditoinnit ovat Pyykön mukaan myös opettaneet korkeakoulut jakamaan tietoa keskenään. Auditoinnilla korkeakoulut ovat myös saaneet vahvistusta omille päätöksilleen ja toisaalta löytäneet uusia kehittämiskohteita ja näkökulmia.

Rehtori Heikki Saastamoisen mukaan Mamkissa tehty auditointi oli positiivinen, vaikkakin mittava, prosessi. Työhön osallistui reilusti yli sata ihmistä ympäri Mamkia.
- Erityisen yllättävää oli, miten auditointi yhdisti henkilökunnan, opiskelijat ja sidosryhmät. Kaikki puhalsivat yhteen hiileen ja jokainen halusi tehdä parhaansa auditoinnin eteen.
Saastamoisen mukaan auditointiryhmän tekemät havainnot ovat osuvia – sinällään niissä ei ole varsinaisesti uutta, mutta ne vahvistavat Mamkin omia havaintoja joidenkin asioiden eteenpäin viemiseksi. Kehittämissuositusten toteuttaminen aloitetaan heti, tähän liittyvä suunnitelma valmistuu huhtikuussa.

Henkilöstö ja opiskelijat hyvin mukana auditoinnissa ja laatutyössä

Päätösseminaarissa kuultiin myös henkilöstön ja opiskelijoiden edustajien näkemyksiä auditoinnista ja laatutyöstä. Lehtori Arto Sormunen edusti ympäristöteknologian koulutusta, joka oli yksi auditointikohteista. Sormunen kiteytti Mamkin laatutyön – ja myös muun toiminnan – kahteen sanaan: jatkuva parantaminen.

- Laatutyö on joukkuepeliä. Jääkiekkotermein ”pitkä päätyyn ja perään” -tyylillä ei pärjää, vaan koko joukkueen on toimittava yhdessä, systemaattisesti. Omassa koulutusohjelmassa tunnistamme ja tiedostamme jatkuvan parantamisen osana arkipäivää ja toimimme sen mukaan. Emmekä kehitä toimintajärjestelmäämme auditointia varten, vaan toimintaa ja toimintaympäristöä varten.

Opiskelija Niko Mansikka (kolmas kuva ylhäältä) korosti puheessaan auditointiryhmänkin kiittelemää opiskelijavastaava-systeemiä. Hänen mukaansa opiskelijavastaavat pitävät opiskelijaa hyppysellä.
- Mamkissa opiskelijat viihtyvät, tulevat toimeen hyvin keskenään ja henkilökunnan kanssa. Tämä puolestaan näkyy siinä, että opinnot edistyvät ja opiskelijat valmistuvat ajallaan.
Mansikka myös kiitteli sitä, että Mamkissa opiskelijat pääsevät vaikuttamaan opintojen sisältöön ja muuhun toimintaan. Palautetta kerätään ja siihen vastataan.

Auditoinnin tuloksia

Auditointiryhmän puheenjohtaja Eeva-Liisa Antikainen (kuvassa toiseksi alimpana) esitteli auditoinnin keskeiset tulokset: vahvuudet, kehittämiskohteet ja hyvät käytänteet.

Keskeisiä vahvuuksia

- Laatujärjestelmä tukee erinomaisesti ammattikorkeakoulun johtamista.
- Opiskelijoista huolehtiminen opiskelujen alkamisesta valmistumiseen asti koko henkilöstön voimin on hyvä esimerkki laatujärjestelmän käytännön toimivuudesta.
- Ammattikorkeakoulussa on avoin ja vuorovaikutteinen laatukulttuuri.
- Kaikki korkeakouluyhteisön jäsenet osallistuvat aktiivisesti laatutyöhön.
- Ammattikorkeakoululla on pitkäjänteisen yhteistyön tuloksena rakennettu laatujärjestelmä. Oman laatutyön lisäksi henkilöstö on osallistunut aktiivisesti kansalliseen kehitystoimintaan.
- Selkeät strategialinjaukset ja toimintatavat luovat vakaan perustan laajalle ja vaikuttavalle TKI-toiminnalle. Se kytkeytyy luontevasti painoaloihin ja opetukseen.
- Mamk on keskeinen kehittäjä toimintaympäristössään. Toimintaa suunnataan alueellisten strategioiden mukaisesti.
- Tutkintoon johtavan koulutuksen opetussuunnitelmien uudistaminen on hyvä esimerkki Mamkin ja Kyamkin välisestä käytännön kumppanuudesta.

Keskeiset kehittämissuositukset

- Laatujärjestelmään on vuosien varrella kertynyt paljon erilaisia ja osittain päällekkäisiä toimintoja. Järjestelmän tuottaman runsaan laatudokumentaation jäsennystä tulisi selkiyttää ja nykyistä dokumentaatiota keventää.
- Laadunhallinnan käytäntöjä on yhdenmukaistettu edellisen auditoinnin jälkeen. Käytäntöjä ja dokumentointitapoja tulisi edelleen kehittää, jotta kaikissa yksiköissä toimittaisiin laatujärjestelmän periaatteiden mukaisesti.
- Ammattikorkeakoululla on luotettavat ja välittömät suhteet alueen toimijoiden kanssa. Läheisten suhteiden tueksi tulisi rakentaa systemaattinen ja läpinäkyvä kumppanuuksien hallinnan toimintamalli sekä toteuttaa sidosryhmäkyselyjä nykyistä systemaattisemmin.
- Ammattikorkeakoulussa on kattavat palautekäytännöt. Palautejärjestelmän tuottamien tulosten levittämiseen laitosten ja koulutusohjelmien välillä sekä sidosryhmille tulisi kiinnittää huomiota.
- Ammattikorkeakoulun johdon, ylläpitäjän ja ammattikorkeakoulun hallituksen välillä on hyvä luottamus. Yhteistyötä voitaisiin edelleen syventää saattamalla laatujärjestelmän tuottamaa tietoa nykyistä paremmin hallitusten päätöksentekoa tukevaan muotoon.
- Ammattikorkeakoulussa on selkeä pedagoginen strategia, mutta sen soveltamista koulutuksen käytännön linjauksiin ja toteutustapoihin voisi edelleen vahvistaa.

Hyviä käytänteitä

- Johdon katselmuksilla on selkeä rooli laitos- ja koulutusohjelmatason laadunhallinnassa. Systemaattiset itsearviointi- ja katselmuskäytänteet luovat selkeän pohjan opetussuunnitelmien uudistamiselle.
- Ammattikorkeakoulussa on kehitetty tehokkaita toimintatapoja arviointitiedon keräämiseen ja käsittelyyn, josta hyvänä esimerkkinä on paperiton itsearviointikäytäntö.
- Opiskelijavastaavatoiminta on erinomaisesti opiskelijoiden tarpeisiin vastaava ohjauspalvelu, joka tukee opintojen sujuvaa etenemistä ja opiskelijan kiinnittymistä ammattikorkeakouluyhteisöön.
- Ammattikorkeakoulu tukee aktiivisesti ulkomailta saapuvien tutkinto-opiskelijoiden kotoutumista, esimerkiksi Student Counsellor -toiminnalla ja mahdollistamalla opiskelijoille vapaa-ajan toimintaa.
- Opintojaksojen välipalautejärjestelmä tukee opintojakson toteuttamista mahdollistamalla kehittämistoimet opintojakson aikana.
- Ammattikorkeakoulun tuloksellisuusrahoitusta on siirretty henkilöstörahastoon, jonka varoja käytetään henkilöstön palkitsemiseen ja kehittämiseen. Henkilöstöllä on mahdollista saada erityistä tukea osaamisen kehittämiseen muutostilanteessa.
- HanSa-järjestelmä helpottaa ja systematisoi hankekokonaisuuden hallinnointia. Se näyttää selvästi hankkeiden kytkennät korkeakoulun painoaloihin, ja antaa mahdollisuuden aluevaikuttavuuden arviointiin myös rahoittajien näkökulmasta.

Elinikäinen oppiminen

- Elinikäisen oppimisen toimenpideohjelma on ansiokas, ja siinä on selkeitä kehittämislinjauksia toiminnan kehittämiseksi.
- Osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan.
- Elinikäisen oppimisen laadunhallinta kytkeytyy korkeakoulun strategiseen suunnitteluun, johtamiseen ja toiminnanohjaukseen.
- Laatujärjestelmä tuottaa tarkoituksenmukaista tietoa elinikäisen oppimisen laadunhallintaan.
- Elinikäinen oppiminen korkeakoulun profiilina kaipaa terävöittämistä.
- MAMKin henkilöstön oppimisesta huolehditaan


Lisätietoja:
laatu- ja palvelujohtaja
Marjo Nykänen, 040 521 1817